Elina Merenmies: Salaista iloa

Helsingin Taidehalli 21.1.–4.3.2012

Kauhea ja koominen yhdistyvät Elina Merenmiehen teoksissa.

Elina Merenmiehen teokset kertovat huikaisevia tarinoita maailmasta ja siitä, miten arkisista ilmiöistä ja asioista voi avautua väyliä mielikuvituksen hurjimpiin näkyihin. Taiteilijan teoksissa huumori, yllättävyys, usko ja ihmetys sekoittuvat tavalla, joka tekee hänet erääksi omaperäisimmistä suomalaisista nykytaiteilijoista. Merenmiehen näyttely avautuu Helsingin Taidehallissa 21. tammikuuta 2012.

Salaista iloa on Elina Merenmiehen laajin Suomessa pitämä yksityisnäyttely. Taidehallin näyttelyssä on esillä yli 80 teosta taiteilijan uran alkumetreiltä 1980-luvun lopulta lähtien. Taidehallissa nähdään myös Merenmiehen aivan uusinta tuotantoa, kuten värimaailmaltaan rikkaita maalauksia. Näyttelyn ainutlaatuinen ja taiteilijalle kokonaan uudenlainen maalausinstallaatio syntyy Taidehallin seinille. Taidehallin arkkitehtuuria ja klassista näyttelytilaa kunnioittava kokonaistaideteos yhdistää taiteilijan maalaukset ja hänen näyttelytilaan maalaamansa osuuden.

Näyttelyn nimi Salaista iloa kertoo taiteilijan itsensä mukaan siitä, miten taideteoksissa esiintyy tekijälleen itselleenkin yllättävää, jotain sellaista, mikä saa löytämään kauneutta epätavallisista paikoista. ”Merenmiehen teosten yhteydessä katsoja havahtuu useimmiten huomaamaan kauneuden kauheudessa tai tulee tietoiseksi uhrin osan arvokkuudesta”, kirjoittaa Juha-Heikki Tihinen Salaista iloa -näyttelykirjassa.

Merenmiehen teoksen tunnistaa varmasti, kuin vanhan tutun kadulla. Taiteilijan mielenkiinto ekspressiivisen taiteen traditiota, outsider-taidetta ja vanhaa flaamilaista maalaustaidetta kohtaan ilmenevät sekä hänen maalauksissaan että hänen paperiteoksissaan.

Antti Nylén kuvaa näyttelykirjassa Merenmiehen taidetta seuraavasti: ”Näen jonkinlaisen ’kehityskulun’ 1990-luvun alkupuolen Lintujen, Madon ja Ampiaisten metafyysisestä kauhusta Facts of Lifen ja muutamien nalleaiheiden kautta viimeaikaisempiin mustepiirroksiin, joissa kauhu on hellittänyt ja vallitsee fyysinen rauha; lihaa katsotaan nyt kuvotusta tuntematta, rauhallisesti, sellaisenaan (Hair, White Phosphorus…) Rumuus lakkaa olemasta rumuutta kun sitä uskaltaa katsoa. Se saa armoa. Saamme olla vääntyneitä, vuotavia, muhkuraisia ja niin edelleen…”

Elina Merenmies on helsinkiläinen taidemaalari, joka valmistui Taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 1999. Hän opiskeli myös Helsingin yliopiston piirustuslaitoksella 1987, Institut de Saint-Lucissa Brysselissä 1988–1989 ja Prahan taideakatemiassa 1991–1992. Taitelijan teoksia on tärkeimmissä suomalaisissa museokokoelmissa ja laajasti myös ulkomaisissa museo- ja yksityiskokoelmissa. Elina Merenmies oli Ars Fennica -ehdokas vuonna 2007 ja hän on toiminut Ars Fennica -palkintolautakunnan jäsenenä vuodesta 2009 alkaen. Merenmies on saanut William Thuring -palkinnon vuonna 2009 ja Stina Krook -palkinnon vuonna 2010.

Näyttelyn on tuottanut Suomen Taideyhdistys ry ja sen on kuratoinut FT Juha-Heikki Tihinen. Näyttelyn yhteydessä ilmestyy 192-sivuinen, runsaasti kuvitettu näyttelykirja, johon taiteilijan tuotannosta ovat kirjoittaneet näyttelyn kuraattori Juha-Heikki Tihinen sekä esseisti Antti Nylén. Teoksessa on myös Martti Anhavan kirjoittama Elina Merenmiehen haastattelu, jossa taiteilija avaa uusia näkökulmia teoksiensa taustoihin.

Elina Merenmies: Etre vivant, 2009

Elina Merenmies: Etre vivant, 2009