Suomen Taideyhdistyksen jäsenyys

 

Kuka voi liittyä jäseneksi?

Suomen Taideyhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa taiteen ystävä maksamalla vuosikohtaisen jäsenmaksun (30 euroa vuonna 2017).

Myös lapset voivat liittyä jäseniksi, mutta alle 15-vuotiailla ei ole äänestysoikeutta yhdistyksen asioista päätettäessä. Yhdistykseen liittymisen tulee kuitenkin olla henkilön oman tahdon ilmaus, joten esimerkiksi pientä vauvaa ei voida liittää yhdistyksen jäseneksi vanhempien pyynnöstä. Jos lapsi itse haluaa liittyä jäseneksi, hän voi sen tehdä. Lapsijäsenet ja täysivaltaiset (yli 15-vuotiaat) jäsenet ovat samanarvoisessa asemassa taideteosarpajaisissa.

Jäsenyyden voi myös antaa lahjaksi toiselle henkilölle, mutta lahjan saajan tulee tällöin ottaa yhteys yhdistyksen toimistoon vahvistaakseen jäsenyytensä. Jäsenyys astuu voimaan tämän jälkeen.

Mitä jäsenyys tarkoittaa?

Jäsenenä olet mukana tukemassa suomalaista kuvataide-elämää, saat tietoa taiteesta ja syvennät taiteentuntemustasi. Voit myös voittaa nykytaidetta itsellesi.

Voit osallistua Taideyhdistyksen toimintaan ja ajankohtaisiin tapahtumiin, näyttelyihin, teosarpajaisiin ja taidematkoille. Taideyhdistys järjestää mm. kaikille avoimia croquis-piirustusiltoja Helsingin Taidehallissa tiistai-iltaisin.

Yhdistys ostaa vuosittain satakunta teosta kotimaisilta kuvataiteilijoilta. Joka vuosi nuo yhdistyksen ostamat taideteokset arvotaan jäsenten kesken taideteosarpajaisissa. Yhdistys ei siis pyri kartuttamaan omia kokoelmiaan, vaan panee teokset “kiertoon”, tavallisten ihmisten koteihin.

Jäsenedut

* Vapaa pääsy Suomen Taideyhdistyksen järjestämiin näyttelyihin kaikkialla Suomessa
* Alennushintainen sisäänpääsy muihin Helsingin Taidehallin näyttelyihin
* Alennushintainen sisäänpääsy Taideyhdistyksen piirustusiltoihin ja taidetyöpajoihin
* Jäsenlehti kotiin 2 kertaa vuodessa (maaliskuussa ja marraskuussa)
* Mahdollisuus osallistua yhdistyksen järjestämille retkille ja kuvataidematkoille
* Kaikki jäsenet osallistuvat automaattisesti vuosittaisiin taideteosarpajaisiin

Ilmoittaudu jäseneksi alla olevalla lomakkeella. Voit ilmoittautua myös sähköpostitse info(a)suomentaideyhdistys.fi tai puhelimitse 045 7731 4315. Ilmoita nimesi, yhteystietosi ja syntymävuotesi. Lähetämme Sinulle laskun, jonka maksettuasi saat jäsenkortin. Muistathan käyttää viitenumeroa maksaessasi laskun! Älä maksa usean eri henkilön jäsenmaksuja samalla viitenumerolla.

Huomaa, että vuoden 2017 jäsenkortti on voimassa helmikuun 2018 loppuun asti! Jäsenkortit lähetetään jäsenmaksun maksamisen jälkeen.

Liity jäseneksi!

Fill out my online form.

*Jos samassa osoitteessa asuu kaksi jäsentä, kirjoita toisen henkilön nimi tähän, jos haluatte saada jäsenpostin yhteisesti. Yhteinen jäsenposti voidaan lähettää vain kahdelle jäsenelle kerrallaan, vaikka perheeseen kuuluisi useampiakin jäseniä.