Edvard Richter -palkinto myönnetään laadukkaasta taidekirjoittamisesta. Palkintosumma on 10 000 euroa. Tänä vuonna myönnettiin lisäksi kolme kunniamainintaa.

Vuoden 2019 Richter-palkintoa pohdittaessa lautakunta (arvostelija Sini Mononen, kuvataiteilija Johanna Lecklin ja arvostelija Asko Mäkelä puheenjohtajana) keskusteli kuvataiteesta kirjoittamisen tilasta. Vuosien ajan taiteilijoista on tehty hyvää taidehistoriallista perustutkimusta. Tutkimus on kuitenkin keskittynyt lähinnä elämäkerrallisiin teoksiin, joissa kuvaillaan taiteilijan elämänpolkua, mutta itse taiteen analysointi ja tulkinta jäävät vähemmälle huomiolle. Taiteen sisällön tarkastelua tarvitaan kuitenkin elämänkerrallisten teosten jatkotutkimuksen perustaksi. Harvemmin kuitenkaan on pystytty nostamaan jo hyvinkin tutkittujen taiteilijoiden tuotannosta uusia tai vähemmälle huomiolle jääneitä piirteitä. Tämän vuoden Richter-palkinnon saaja pystyy tähän.

Esoteerisuutta tai henkisyyttä on sivuttu aiheena useammassakin tämän ja lähivuosien taidehistoriallisessa tutkimuksessa. Suomessa tällaiselle tutkimukselle on perinteitä. Åbo Akademin professori Sixten Ringbomin tutkimus The Sounding Kosmos (1970) venäläisestä Wassily Kandinskystä on alan ehdoton kansainvälinen klassikko. Taidehallissakin 2014 esitelty ruotsalaisen Hilma af Klintin näyttely on nostanut ulkomailla kiinnostusta esoteerisuuteen, joka ilmenee yhä edelleen laajasti myös elokuvissa, kirjallisuudessa ja musiikissa.

RICHTER-PALKINNON SAA NINA KOKKINEN

Richter-palkinnon saa FT Nina Kokkinen (s. 1978) kirjallaan Totuudenetsijät: Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa. Taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta valmistunut ja Turun yliopistossa uskontotieteestä aiemmin tänä vuonna väitellyt Kokkinen kirjoittaa erinomaisella kielellä puhkipohdituista taiteilijoista uudesta näkökulmasta ja tarkastelee monipuolisesti ja mukaansatempaavasti tunnettujen taiteilijoiden tuotannon sisältöä. Kirja on piristävä poikkeus henkilöhistoriaan painottuneen taidehistoriallisen taidekirjallisuuden joukossa. Tamperelaisen Vastapaino-kustantamon kirja on kieleltään ja aiheen kuljetukseltaan huolellista työtä. Totuudenetsijöissä laajan lähdeaineiston taitava hallinta yhdistyy näkemykselliseen analyysiin ja rikkaaseen kieleen. Kokkisen teos on erinomainen esimerkki siitä, kuinka taide- ja kulttuurihistoriallinen tutkimus voidaan tuoda elävästi, moniäänisesti ja innostavasti nykylukijaa lähelle. Kokkinen kuratoi tutkimuksensa perusteella myös viime keväänä Gallen-Kallelan Museossa esillä olleen Sielun silmä -näyttelyn.

Nina Kokkinen. Kuva: Patrik Rastenberger

 

KUNNIAMAININNAT

Kunniamaininnan saa helsinkiläinen Pro Artibus -säätiön kuraattori FT Juha-Heikki Tihinen (s. 1973) hänen tavanomaista syvemmin taiteilijoita pohtivista esseistään näyttelyluetteloissa. Tihisen tekstien leimallisena piirteenä ovat viittaukset taidehistoriaan ja muihin taiteisiin, joita hän ajattelee käsittelemänsä taiteilijan tuotannossa olevan tematiikan kanssa. Tihinen on taitava esseisti, joka onnistuu tuomaan teksteissään yllättäviäkin näkökulmia yhteen luontevasti. Tihisen tekstit edustavatkin suomalaisen katalogiesseistiikan ehdotonta kärkeä. Lautakunta luki tänä vuonna Tihiseltä kaksi katalogiesseetä, ”Varjojen ja heijastusten maailmassa: Päivikki Kallion melankolisesta taiteesta” (teoksessa Päivikki Kallio: Havaintojen näyttämöt, Parus Verus) sekä ”Susanne Gottbergin visuaalinen maailmankaikkeus” (teoksessa Susanne Gottberg: Kolmas tekijä, Parvs).

Toisen kunniamaininnan saa helsinkiläinen Seiskan pojat -verkkosivusto. Seiskan pojat (https://seiskanpojat.home.blog/) on dialogimuotoista taidekritiikkiä, jota kirjoittavat esitystaidekriitikko Matti Tuomela (s. 1990) ja esteetikko Petteri Enroth (s. 1985). Seiskan pojat vie kokeellisen dialogimuotoisen kritiikin pitkälle. Tuomelan ja Enrothin keskustelut kulkevat nykytaiteesta elokuvaan ja oopperasta televisioon. Kirjoittajat onnistuvat vaikeassa: kepeyden, teoreettisen syvyyden ja henkilökohtaisen kokemuksen yhdistämisessä.

Kolmannen kunniamaininnan saa FT Harri Kalha (s. 1962) kirjasta Sukupuolen sotkijat: Queer-kuvastoa sadan vuoden takaa (Parvs). Kalha kirjoittaa samalla kujeilevalla ja ilakoivalla tyylillä kuin sukupuolisuudella leikittelevät postikortit 1900-luvun alkupuolelta aihettaan käsittelevät. Kalhan pitkään jatkunut postikortteja tutkiva projekti on tehnyt marginaalisesta taidehistoriallisesta tutkimuksesta suuren yleisön rakastamaa. Kalha herättää kirjoituksissaan yli sata vuotta vanhan perinteen eloon ja osoittaa, kuinka historian marginaaliset ilmiöt voivat olla yllättävän lähellä nykyihmistä.

Juha-Heikki Tihinen, Nina Kokkinen ja Seiskan pojat: Matti Tuomela ja Petteri Enroth. Kuva: Patrik Rastenberger