Iiu Susiraja: A style called a dead fish (detail), 2018

 

WILLIAM THURING -PALKINNOT 2019

William Thurings stiftelse on Suomen Taideyhdistyksen tärkein tukija. Vuosittain 35–45-vuotiaille kuvataiteilijoille jaettavat William Thuring -pääpalkinto ja yhdeksän nimikkopalkintoa sisältyvät Thuringin säätiön vuosittaiseen lahjoitukseen Suomen Taideyhdistykselle. Pääpalkinto on suuruudeltaan 14 000 euroa, nimikkopalkinto 6 500 euroa.

Iiu Susiraja. Kuva: Patrik Rastenberger

 

WILLIAM THURING -PÄÄPALKINTO
Kuvataiteilija Iiu Susiraja (s. 1975, Turku), Turku

Iiu Susirajan taide pohtii perinteisiä kauneusihanteita hellyttävällä, oudon absurdillakin huumorilla. Hänen teoksensa vaikuttavat vapauttavasti meidän kehokuvaamme ja rikkovat tabuja. Hän kuvaa usein omaa itseään, vaikka hänen teoksensa eivät olekaan perinteisiä omakuvia, vaan eräänlaisia performansseja kameralle. Susirajan taide tuo kiinnostavan lisänsä taidehistorian pitkään kehollisuuden kuvaamisen linjaan.

Iiu Susiraja opiskeli valokuvausta Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa 2012–2016. Hänen yksityisnäyttelynsä Kuivakka ilo oli Kiasmassa vuonna 2019. Hänen taiteensa on saanut positiivisen vastaanoton New Yorkissa ja Los Angelesissa, joissa hän on pitänyt näyttelyt lähivuosina.

 

Iiu Susiraja: A style called a dead fish, 2018

 

Iiu Susiraja: Lovely wife, 2018

 

Iiu Susiraja: Highlights of the weekly cleaning, 2018

 

WILLIAM THURING -NIMIKKOPALKINNOT

1. Erik Creutziger (s. 1982, Helsinki), Helsinki; maalaus
2. Eeva-Riitta Eerola (s. 1975, Siilinjärvi), Helsinki; maalaus
3. Ilmari Gryta (s. 1979, Kraśnik Lubelski, Puola), Tervakoski; kuvanveisto
4. Otto Karvonen (s. 1975, Helsinki), Helsinki; kuvanveisto, installaatio, performanssi
5. Anni Leppälä (s. 1981, Helsinki), Helsinki; valokuva
6. Tiia Matikainen (s. 1975, Kitee), Helsinki; kuvanveisto
7. Nina-Maria Oförsagd (s. 1975, Helsinki), Helsinki; mediataide
8. Eeva Peura (s. 1982, Orimattila), Helsinki; maalaus
9. Antti-Ville Reinikainen (s. 1980, Turku), Helsinki; kuvanveisto, maalaus, tilataide, installaatio

Kuva: Patrik Rastenberger

 


 

William Thuring (1880–1968) syntyi laivanvarustajaperheen kuopuksena Kaskisissa. Hän toimi ensin asianajajana ja siirtyi sen jälkeen pankkiiriksi. Jo elinaikanaan hän harjoitti huomattavaa hyväntekeväisyystoimintaa. William Thuringin Säätiö perustettiin 1960-luvulla William Thuringin testamenttilahjoituksen varoilla. Säätiö on vuosien kuluessa kasvanut tärkeäksi instituutioksi tukien yhteisöjä, jotka edistävät tieteen, taiteen, kansanvalistuksen, terveydenhuollon sekä muita yleishyödyllisiä hankkeita Suomessa.