WILLIAM THURING -PÄÄPALKINTO NANNA HÄNNISELLE

William Thuring -pääpalkinto, 14 000 euroa, myönnettiin valokuvataiteilija Nanna Hänniselle (s. 1973 Rovaniemellä).

Nanna Hänninen
Kuva: Roger Gustafsson

Nanna Hänninen asuu ja työskentelee Kuopiossa ja on pitänyt useita kansainvälisiä näyttelyitä esimerkiksi Saksassa ja Espanjassa. Hänninen valmistui Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen osastolta vuonna 2002. Hän on hyödyntänyt tuotannossaan monipuolisesti valokuvan mahdollisuuksia: käyttänyt hyväkseen ylipitkiä valotusaikoja, negatiivien käänteisiä värejä ja moninkertaisia valotuksia. Kokeiluista huolimatta hänen kuvissaan yhdistyy kirkas analyysi ja vahva vaikuttavuus. Hänninen on jo tähänastisen uransa aikana pystynyt uudistumaan useita kertoja (esim. sarjat Fear and Security ja The New Landscapes).

MUUT WILLIAM THURING -NIMIKKOPALKINNOT

William Thuringin nimeä kantavat erikoispalkinnot, à 6500 euroa, myönnettiin yhdeksälle uransa keskivaiheilla olevalle kuvataiteilijalle.

Axel Antas (s. 1976 Helsingissä), Lontoo; valokuva, piirustus, video

Pirjetta Brander (s. 1970 Helsingissä), Helsinki; maalaus, piirustus, video, installaatio

Duncan Butt Juvonen (s. 1972 Farnhamissa Iso-Britanniassa), Helsinki; teksti, maalaus, installaatio

Terhi Heino (s. 1970 Oulussa), Helsinki; kuvanveisto, installaatio, video

Mauri Kuitula (s. 1972 Oulussa), Helsinki; maalaus

Petra Lindholm (s. 1973 Karjaalla), Tammisaari; video, ääni, valokuva

Tarmo Paunu (s. 1971 Helsingissä), Tampere; maalaus

Maiju Salmenkivi (s. 1972 Espoossa), Helsinki; maalaus

Kim Simonsson (s. 1974 Helsingissä), Helsinki; kuvanveisto

Thuring-palkinnoista päätti Suomen Taideyhdistyksen johtokunta puheenjohtajanaan tuottaja, toimitusjohtaja Lasse Saarinen ja varapuheenjohtajana FK Päivi Karttunen.