Yhdistyksen alkuvaiheita

​

Vuotta 1846 voidaan syystä pitää Suomen taiteen suurena vuotena, sillä silloin perustettiin Suomen Taideyhdistys. Järjestön tehtävänä oli luoda maan taide-elämän perusta.

​

Suomessa ei ollut taidemuseoita, ei vakituisia näyttelyitä, eikä julkista taiteen arviointia. Yhdistys otti kunnianhimoiseksi tavoitteekseen kantaa huolta kaikista näistä taide-elämän osa-alueista. Lisäksi haluttiin huolehtia siitä, että maassa ylipäätään oli taiteilijoita. Lahjakkuudet oli löydettävä, heitä oli etsittävä ympäri maata saamaan koulutusta ja harjoitusta tulevaan tehtäväänsä maan taide-elämän tukipylväinä, kansallisen kulttuurin työntekijöinä.

​

Näin Suomen Taideyhdistyksestä tuli se kantava järjestelmä, jonka avulla saatiin keskitetyksi ne yhteiskunnalliset tahot, jotka kykenivät luomaan pohjan kansalliselle kulttuurille. Taideyhdistyksen ydinjoukon muodosti ryhmä Fredrik Cygnaeuksen ympärille kerääntyneitä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Mukaan mahtui myös yksi harvalukuisen taiteilijakunnan edustaja. Taideyhdistysliike oli hyvin eurooppalainen ilmiö.

​

Taideyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli vapaaherra, salaneuvos Carl Johan Walleen, jonka arvovallalla yhdistyksen suojelijaksi saatiin suuriruhtinas Aleksanteri, myöhemmin keisari Aleksanteri III. Yhdistyksen perustamisen vuosipäiväksi tuli Aleksanterin syntymäpäivän mukaan 10.3.1846.

​

Suomen Taideyhdistys jakoi ensimmäiset stipendit taiteilijoille ja järjesti ensimmäiset teosarpajaiset jo toisena toimintavuonnaan, 1847. Yhdistys aloitti nopeasti myös järjestäytyneen taideopetuksen Helsingissä. Helsingin piirustuskoulu perustettiin 1848 — Turussa piirustuskoulu oli toiminut jo joitakin vuosia.

 

Suomen Taideyhdistyksen suojelija suuriruhtinas Aleksanteri lahjoitti yhdistykselle vuonna 1851 sen ajan oloissa huomattavan taidekokoelman, 28 teosta. Kokoelma oli hankittu vapaaherra O.W. Klinckowströmiltä. Edellytyksenä oli, että teokset asetetaan näytteille. Tämä 28 teoksen kokoelma oli maamme ensimmäinen julkinen taidekokoelma ja se muodostaa Suomen kansallisen taidekokoelman perustan.

 

Kokoelmalle ei kuitenkaan löytynyt esittelypaikkaa ennen kuin kymmenen vuoden kuluttua lahjoituksen saamisesta. Varsinainen oma museorakennus, taiteiden talo, valmistui vasta 1887 ja nimettiin Suomen Taideyhdistyksen puheenjohtajan, estetiikan professori C.G. Estlanderin ehdotuksesta Ateneumiksi.

 

Taideyhdistys perusti vuonna 1858 palkinnon nuorille, lahjakkaille taiteilijoille. Palkinto nimettiin kultadukaattien mukaan Dukaattipalkinnoksi. Se myönnetään erityisestä ansiosta nuorelle, enintään 35-vuotiaalle kuvataiteilijalle.

 

Suomen Taideyhdistys toimi pitkään Ateneumin kokoelmien kartuttajana ja taustatekijänä. Suomen Taideyhdistyksen museo- ja koulutoiminnat säätiöitiin v. 1939, jolloin perustettiin Suomen taideakatemian säätiö – Finlands konstakademi. Vuonna 1990 Ateneumin taidemuseon kokoelmat siirtyivät kokonaan valtiolle. Taideyhdistyksen toiminta jatkuu edelleen, mutta se ei enää ylläpidä omia kokoelmia, vaan lahjoittaa hankkimansa teokset eteenpäin jäsenilleen vuotuisissa teosarpajaisissa. Suomen Taideyhdistyksen arkisto on Kuvataiteen keskusarkistossa.

 

Lähde: Marjatta Levanto: Ateneum Opas, 1987. Otava, Helsinki.

​

​

Suomen Taideyhdistyksen tehtävät

 

 

Suomen Taideyhdistyksen vuonna 1846 hyväksyttyjen ensimmäisten sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli “edistää isänmaassa aistia kuvaamataiteita kohtaan ja rohkaista niiden harjoittamiseen henkilöitä, joilla on siihen luonnostaan taipumuksia, mutta jotka ovat vailla varoja ja keinoja edistyäkseen siinä ilman vierasta tukea.”

 

Yhdistyksen tehtävänä oli taideteosten ostaminen ja arpominen jäsenten kesken, näyttelyiden järjestäminen sekä taiteilijakunnan tukeminen apurahoin.

 

Suomen Taideyhdistyksen Helsingin piirustuskoulu perustettiin 1848 ammattitaitoisten kuvataiteilijoiden kouluttamiseksi.

 

Vuonna 1868 vahvistettiin Suomen Taideyhdistyksen uudistetut säännöt, joiden yhteydessä yhdistyksen asema ja organisaatio tulivat tarkoin määritellyiksi. Näissä säännöissä todetaan muun muassa: “Yhdistys lunastaa pääasiassa kotimaisilta taiteilijoilta taideteoksia, joista osa vuosittain arvotaan yhdistyksen jäsenten kesken, järjestää julkisia näyttelyitä, ylläpitää taidekokoelmaa ja piirustuskouluja”.

 

Suomen Taideyhdistyksen tehtävät säilyivät pääpiirteissään samoina organisaation muuttumiseen, 1939 kevääseen asti. Silloin museo- ja koulutoiminnat siirrettiin tarkoitusta varten perustetulle Suomen taideakatemian säätiö – Finlands konstakademi -nimiselle säätiölle. Suomen Taideyhdistys jatkoi edelleen kuvataideyhdistyksenä.

 

Lähde: Kansallisgalleria, Kuvataiteen keskusarkisto, Virpi Harju

​

​

Suomen Taideyhdistyksen puheenjohtajat

 

 

Ylijohtaja Oskari Mantere 1940–44 (k. 9.12.1942)
Professori, ylilääkäri Gösta Becker 1943–45, 1945–49, 1949–53 (k. 17.9.1949)
Fil.tri. Amos Anderson 1950–53, 1953–55, 1955–57, 1957–61 (k. 2.4.1961)
Ylipormestari Lauri Aho 1962–65, 1965–69 (erosi johtokunnasta 1967)
Pääjohtaja K.A. Fagerholm 1967–69, 1969–73
Pankinjohtaja Göran Stjernschantz 1973–77, 1977–81, 1981–85, 1985–89
Valtiotiet. maisteri Aarne I. Välikangas 1989–93 (erosi pj:n tehtävästä 1992)
Toimitusjohtaja, ministeri Jaakko Iloniemi 1992–96, 1996–98, 1998–2001

(erosi pj:n tehtävästä 2000)
Kauppatiet. tri Veikko Kasurinen 2000–12
Toimitusjohtaja Lasse Saarinen 2012–2020 (erosi pj:n tehtävästä 2019)
FM Päivi Karttunen 2019–20, 2020–22

MBA Outi Raatikainen 2022–

​​​

© Valtion taidemuseon Kuvataiteen keskusarkisto/Helena Hätönen 2005.

 

Suomen Taideyhdistyksen pöytäkirjat liitteineen vuosilta 1846–1901​

​

Tutkimuksia ja julkaisuja

Suomen Taideyhdistyksen vaiheista

 

• Pettersson, Susanna: Suomen Taideyhdistyksestä Ateneumiin. Valtion taidemuseon tieteellinen sarja. SKS, 2008.

• Kallio, Rakel (toim.): Dukaatti. Suomen Taideyhdistys 1846–2006. Julkaisija: Suomen Taideyhdistys, 2006. WSOY.

• Pettersson, Susanna: Lumoutuneet. Tarinoita taiteen keräilystä 1800-luvun Suomessa. WSOY. Helsinki 2004.

• Aarnio, Eija: Suomen Taideyhdistyksen virka-aineisto tutkimuksen näkökulmasta. Arkistonhoitotutkinnon kirjoitelma 1.8.1993. Valtionarkisto. Helsinki.

• Laitala, Susanna: Intendentit, ostolautakunta ja hankinnat. Kuinka Ateneumin taidemuseon kokoelmat karttuivat vuosina 1919–1969. Ateneum — Valtion taidemuseon museojulkaisu 1993. Helsinki. S. 67–87.

• Paloposki, Hanna-Leena: Suomen Taideyhdistyksen kokoelman alkuvaiheet — kilpailua arpajaisten kanssa. Ateneum Valtion taidemuseon museojulkaisu 1993. Helsinki. S. 3–23.

• Harju, Virpi: Suomen Taideyhdistyksen kokoelmasta Valtion taidemuseoksi. Yleisarkistojen tiedotuksia. Valtionarkisto 3/1992. Helsinki. S. 14–23.

• Levanto, Marjatta (toim.): Ateneum. Julkaisija Valtion taidemuseo. Helsinki 1991.

• Malme, Heikki: Taideyhdistyksestä taidemuseoksi. Ateneum 100 Concordia res parvae crescunt. Erillispainos, näyttelyjulkaisu, s. 1–8. Helsinki 1987.

• Gyldén, N. A.: Finska Konstföreningens stiftelse historiskt framställd. Helsingfors 1868.

• Lindström, Aune: Ateneumin taidemuseo 1863–1963. Helsinki 1963.

• J.J. Tikkanen (toim.): Finska Konstföreningen 1846–1896. Helsingfors 1896.