top of page

INFO

Suomen Taideyhdistyksen tarkoitus ja toiminta

 

Vuonna 1846 perustetun Suomen Taideyhdistyksen tarkoituksena on suomalaisen kuvataiteen tukeminen sekä sen tuntemuksen ja harrastuksen edistäminen. Yhdistys toteuttaa tarkoitustaan mm. jakamalla vuosittain apurahoja ja palkintoja kuvataiteilijoille ja taidearvostelijoille. Suomen Taideyhdistys pyrkii ensisijaisesti tukemaan nuoria ja lahjakkaita, uransa alussa olevia kuvataiteilijoita.

 

Yhdistys järjestää säännöllisesti suomalaista taidetta esitteleviä yksityis- ja teemanäyttelyitä ja niihin liittyviä tapahtumia. Yhdistyksen jäsenillä on vapaa pääsy Suomen Taideyhdistyksen järjestämiin näyttelyihin.

 

Keskeinen yhdistyksen toimintamuoto on taideteosten hankkiminen vuosittaisiin jäsenarpajaisiin. Taidearvonnassa arvotaan jäsenten kesken vuosittain satakunta kotimaista nykytaidetta edustavaa ja pääosin nuorilta taiteilijoilta hankittua teosta. Lisäksi yhdistys järjestää kaikille avoimia croquis-piirustusiltoja Helsingin Taidehallissa tiistai-iltaisin.

​

Vuoden 2023 lopussa Suomen Taideyhdistykseen kuului 1 251 jäsentä. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa taiteen ystävä maksamalla vuosikohtaisen jäsenmaksun (40 euroa vuonna 2024).

​

Yhdistyksen voimassaolevat säännöt

​

Toimintakertomus 2022

​

Toimintasuunnitelma 2024

​

bottom of page