Suomen Taideyhdistyksen Tunnustuspalkinto 2021
Keski-Suomen Väätäiskylässä asuva Raimo Reinikainen (s. 1939) on toiminut vuodesta 1966 lähtien taiteilijana jo seitsemällä vuosikymmenellä. Hän aloitti poptaiteen pioneerina ja samaan aikaan myös taiteesta kirjoittamisesta tuli hänelle tärkeää. Reinikaisen teoksia voi sanoa runollisiksi. Niissä inhimillinen kosketus, taiteilijan jättämä jälki, on vahvasti läsnä. Kuvat rakentuvat vähäisistä jäljistä vankan mutta hyvin herkän sommitelman varaan.
RAIMO REINIKAINEN Meri, 1968, puu, öljyväri, alkydiväri, valokuva, guassi, akryyli, maalatut ruuvit, 48 x 54 x 12 cm. KUVA: Rune Snellman
Reinikaisen ilmaisumuotoina ovat piirtäminen, maalaaminen ja grafiikka. Välineinään tussi, vesiväri ja pastelli, Reinikainen tuo hienosti esiin näiden usein vähemmälle huomiolle jäävien tekniikoiden mahdollisuuksia. Etenkin piirtäminen on Reinikaiselle tärkeää. Hänen opettajansa Tapani Raittila vaikutti siihen, että Reinikainen arvostaa piirustuksia ja vesiväriväritöitä. Vesiväriteoksen arvostus on hänen mukaansa parantunut. Ennen sitä pidettiin vain luonnoksena varsinaiseen teokseen.
Uran alkupuolen kirkkaiden värien kauden jälkeen Reinikainen alkoi tehdä ihan pieniä piirustuksia. Näistä hauraista lyijykynäteoksista tamperelainen matematiikan opettaja Jukka Hakalehto sanoi: ”Eihän niitä edes erota.” Reinikainen kertoo miettineensä Hakalehdon kanssa, osataanko värien jälkeen enää edes katsoa haurasta lyijykynän jälkeä. Taiteilija arvostaa Hakalehdon tapaisia yksityiskerääjiä. Näistä tutkija C-J af Forselles oli hyvin tärkeä. Taiteilija vieraili hänen luonaan aina Helsingissä käydessään. ”Oli hienoa tutustua vanhempiin alan ihmisiin. Forselles oli vaatimaton ihminen, joka tiesi paljon abstraktista taiteesta.”
Raimo Reinikainen maalaamassa Haapamäen Koivusaaressa 2017. KUVA: Tarja Reinikainen
Raimo Reinikaisen teoksien lähtökohtana ovat luonnon antamat vaikutelmat. Taiteilija sanoo kuitenkin maalaavansa luontoa taiteen kautta. ”Maalaa mitä et voi nähdä” on hänen tekemisensä perusta. Kuvataiteen historia näkyy Reinikaisen teoksissa. Hän katsoo luontoa Cézannen tapaan, mikä oli tärkeää akatemian opetuksessa. Reinikainen kertoo, kuinka Tukholman Moderna Museetissa käytiin katsomassa Wassily Kandinskyn teoksia. Tärkeä oli myös Paul Kleen näyttely ensimmäisen opintovuoden keväällä Ateneumissa.
Kirjailija Albert Camus’ta siteeraten Reinikainen kuvailee itselleen tärkeää taidetta: ”Todellinen taideteos on sellainen, joka kertoo vähemmän.” Reinikaisen teoksissa vähemmän on aina ollut enemmän. Teoksien pieni koko on hänelle luonnollista, sillä koko on henkilökohtaista. Hän maalaa maisemia luonnossa ja pilviä ateljeensa ikkunasta. ”Maalaan taiteen tapaan. Nopeita vaikutelmia. Pieniä töitä.” Uusissa Tulipuu-sarjan teoksissa Reinikainen viittaa 1800-luvun alun taiteilijaan Aleksander Lauréukseen, koska hän halusi muistuttaa hienosta taiteilijasta. Etenkin Lauréuksen nuoruuden pienet, intiimit työt, joissa aiheena on tulen valo, ovat Reinikaiselle läheisiä.
RAIMO REINIKAINEN Sarjasta Tulipuu (A. Lauréuksen tuliteemat), 2020, vesiväri, 66 x 46 cm. KUVA: Rune Snellman
Taiteesta kirjoittaminen on jatkunut yhtä pitkään kuin kuvataiteen tekeminen. Reinikainen kirjoitti kuvataidearvosteluja Kansan Uutisiin 1980-luvulle saakka. Hyvinkäältä Helsinkiin tullessaan hän meni ensin Vanhan kuppilaan syömään ja tapaamaan taiteilijatuttavia, ja sen kautta kritiikkiä tekemään. Kuvataiteesta kirjoittaminen jäi vähitellen, eikä hän enää käynyt näyttelyissä. ”Loppuaikoina kirjoitin kirjallisuudesta ja myös kansatieteestä.” Taiteilija kirjoittaa ajatuksiaan edelleen aina kun kirjoittamiselle pulpahtaa aihe. Hänen päiväkirjoiksi kutsumiaan muistikirjoja on kertynyt 29 kappaletta.
Kirjallisuutta taiteilijan kotiin on kertynyt valtavasti. Kirjallisuus myös vaikuttaa Raimo Reinikaisen olemiseen kaikin tavoin. Herman Hessen Huilunsoittajan nelisäkeen voi ymmärtää taiteilijan elämänohjeena: ”Maailman pilkkaan, loistoon, älä suostu. Menetetylle paikallesi jää ja seuraa käskyäsi selkeää, varjella aarteita, jotka eivät ruostu.”
RAIMO REINIKAINEN Jokin tärkeä asia, 1967, öljyväri, alkydiväri kovalevylle ja laudalle, 102 x 39,5 cm. KUVA: Galerie Anhava
Artikkeli on julkaistu Suomen Taideyhdistyksen jäsenlehdessä 1/2022.
Comments